perjantai 10. huhtikuuta 2015

Treeniä treeniä

Pikkuhiljaa tässä on alettu pääsemään treenien makuun sairasteluiden ja juoksujen alettua olla takanapäin.

Motivaatio tähän ei kuitenkaan ole ollut (vielä) mikään hirmuinen, koska koepaikkaa ei vaan irtoa... yhteen kokeeseen ollaan varasijalla 8. No tämä oli odotettavissa, sääntömuutosten vahvistuminen vaikuttaa. Me voidaan sitten uusilla säännöillä jatkaa jos näin on, ettei päästä mihinkään.

Tähän mennessä on varmaa on vain se, että tokon  SM- kisoissa nähdään Briard- joukkue. Mekin ollaan siellä! Sekä tokon rorumestikset.
Näinollen treenikohteena on ollut eteenmeno, noudot ja jäävät. Asenne on mahtava. Hyppyä on otettu muisteluluontoisesti 80 cm:n korkuisena.

Nyt kuitenkin, kun joukkue on kasassa suunnataan katseen kesäkuun alkuun ja treenit sunnitellaan niin, että jotain onnistumisia siellä saadaan aikaa. Ei ole helpoimmasta päästä lähtiä mahdollisesti yli puolen vuoden tauon jälkeen kisoihin yleensäkään. Ja nyt olisi edessä vähän isommat kinkerit.

Kaukojumpat on olleet tämän viikon teema tuulisesta säästä johtuen. Ruutu ei oikein tahonut pysyä paikoillaan. :)
Selkeästi tauko ei ollut hyvästä, mutta jo seuraavat toistot oli parempia ka takajalkojen kontrolli parempi. Ollaan jumppailtu maa- seiso ja istu- seiso vaihtoja targetin ja babybjörn- jalkkaran kanssa.

Ei kommentteja: