perjantai 29. toukokuuta 2015

Höpötihohhoo

Kevät on jo pitkällä ja koulujen loppu häämöttää. Oon ihan poikki kaiken keväthärdellin keskellä mitä töissä on, joten treenien erinomaisesta suunnittelusta ei minua voi kehua ja kiitellä tämän viikon osalta. Jotain kuitenkin ollaan puuhailtu.



Sinko kävi tekeen "kuhan jotain"- tottista tänään ja oli kyllä ihan töttöröö. Haukku kaikki tauot, tauotta :P
Pikatreenin aikana tehtiin seuraamista, jäävät, luoksetulo, A ja tokon hyppynouto. Sekä eteenmeno x2. Pieni valonpilkahdus viimeisessä!
Tunnari jäi tekemättä, kun olin jättäny pennun kotiian ja se piti hakia näytille. Asiat tärkeysjärjestykseen. ;)







Jäynä urakoi ihan tosissaa ja nyt se veteleekin sikeitä tyytyväisenä.
Ensin tutiteltiin ip-ruoka kotipihassa. Ja voi tsiisus, että touhu näyttää typerältä!! Aava ystävällisesti videoi ja räkänauruhan mulla pääsi.. peree pysyäkki kotinurkilla.
Kentällä kossi opetteli maahanmenoa ja pääsi jo haisulle hommasta. Vähän luoksetulon lopuasentoa ja leikkimistä. Paljon Niinan puremista ja muuta palluttelua.





Muuten täällä elellään tämmöstä normaalia pentuarkea. Tytöt yrittää parhaansa mukaan sietää moista pelleä. Pisteet menee kyllä niille ihan täysin.
Taloudessa on vain yksi, joka ei sulata tätä hommaa ja se on Muru. Muru löytyi ja loukutin se pari päivää sitten kolmen kilometrin päässä kotoa. Kissa voi hyvin, eikä peloistani huolimatta ole villiintynyt yhtään. Yli-innokas pentunen saa vain aikaan voimakkaan ällötyksen. Sähinän ja haukkumisen kanssa on kohtaamiset menneet. Onneksi on tuota tilaa ja kissa voi aina paeta kiipeilypuuhun tai leivarin päälle omaan rauha







sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Vauhdikas viikonloppu

Kun perjantaina saatiin laumaan lisävahvistusta, rynnittiin lauantai-aamuna metsään.
Jäynä pääsi kuokkimaan Sinkon hakutreeneihin tallaajana ja nautti aamuruokansa maalimiesten kanssa aluetta talloessamme.

Sinko ei ollu oikeen optimaalitilassa treenissä, mutta eipä mittään.

Kohmelontie 23.5 Rata noin 100m.
1. Vasen etukulma. Napsi rullaan suuhun kolme kertaa, ennekuin se saatiin maalimiehelle asti. Siitä eteenpäin homma alkoi sujua ilmaisuiden osalta ihan kivasti.

2. Oikea etukulma. Kovasta tuulesta johtuen Sinkolla oli vähän vaikeuksia paikallistaa mm, mutta aikansa sinnikkäästi etsittyään löysi. Matkalla keskilinjalle jäi uimaan vesimonttuun.... mutta aikanaan sieltä tuli pois ja muisti ottaa suusta jo pudonneen rullankin suuhun. Minun hiiltyneenä karjuessa kaikkia mahdollisia käskyjä joilla sen saisin sen nostamaan uudelleen.. Näytölle mentiin sitten vähän empien, kun oli ajatus katkennut pahemman kerran.

3. Puolessa välissä rataa, kallioiden välissä. Taaskaan ei ohjaaja osannut lähettään koiraa järkevästi vaan roiskasin Sinkon kohti kukkulaa, jonka edestä se sitten kaarsi voimakkaasti keskinlinjan suuntaisesti. Huusin takaisin ja uudelleen paremmin valitulla lähetyspaikalla upposi hyvin. Ilmaisu ja näyttö ok.

4. Suorapalkka oikea takakulma.

Rupesi niin tympäseen tuo oma kohellus ja koiran väärä mielentila, niin illalla ajeltiin Villen kanssa ottamaan uudet treenit Mikonsaarentielle.

1. Oikean etukulman risupiilo. Ilmaisu ja näyttö. Näytöllä hallinta. Jätin Sinkon piilolle odottamaan ja mentiin Villen kanssa keskilinjalle ja kun Ville oli piilolla huusin koiran. Tuli niin hyvin, että yliheitolla uudelle pistolle.

2. Vasen metsäinen puoli. Hyvä pisto, ilmaisu ja näyttö. Hallinta piilolla. Koira jäi piilolle odottamaan.

3. Sama varma tyyli jatkui. Koira jättettiin piilolle.

4. Lopuksi jänis ja suorapalkka.

Oli jotenkin niin rentoa ja harmoonista menoa. Onnistuin ohjaamaan tosi eleettömästi ja huutelin koiralle tosi hillitysti keskilinjalta. Jos koira ei mitään oppinut, niin minä ainakin. Voi kun olis joku ollu videoimassa...Olis ollu kiva nähdä miltä se näyttää, kun meno tuntuu hyvältä.

Su aamuna taas kohmelontielle. Otettiin uudelleen la aamuinen treeni ja meni niin nappiin, kuin vain mennä voi! Voi kun oppisin nyt jotain näistä hölmöilyistä. Sinko ei kaipaa mitää virpomisia keskilinjalla vaan työrauhan.

Illalla kävästiin tekaseen pikaiset tottikset. Seuraamista, jäävät,luoksetulo ja tasamaanouto. Eteenmeno, jota ei osata perkule. Noo..kaikki aikanaan.

Jäynäkin on päässyt tutustumaan lajiin ja on rohkea pienimies. Ei mitään sen kummempaa vielä. Kunhan on käynyt mukana tallaamassa ja kun on mennyt maalimiehen luo, niin on saanut aamuruokaansa nautiskella.
Sunnuntaina meni jo ihan omatoimisesti 20 metrin päässä olevalle molarille ruuan toivossa eikä ollu edes mitään kiirettä takasin minun luo.

Pintä ruokatottiksen tynkää ollaan pihassa ja koulun pihassa käyty touhuamassa. On se ahne ja pieni pieni porsas.

perjantai 22. toukokuuta 2015

Kaikenlaista

Mitään kummempia treenipaniikkeja ei olla otettu, vaikkakin SM- karkelot häämöttävät. Kisakirjeet sun muut on s-postiin tulleet ja levollisin mielin ollaan. Menee miten on mennäkseen.
Metallinoutoa on otettu yksittäisenä liikkeenä ainoastaan. Muutoin on kasattu useamman liikkeen kokonaisuuksia: ruutu, luoksetulo, kaket, tunnari tai ruutu, tunnari, luoksetulo, lyhyt seuruu. Mitään suurta vikaa näissä ei ole ilmennyt, eikä mitään pikku viilauksia tällä aikataulussa enää voisi tehdäkkään. Kokonaisuus miellyttää ja sillä mennään. :)
Lisäksi ollaan tehty taas esineruutua kaistalein ja ehkä tässä kaistaleasiassa edetään pienin askelin oikeaan suuntaan. Nim. juoksentelu vailla järkee on kivaa :)

Eikä sitä kahta ilman kolmatta
Eli kuinkas meidän sitten kävikään...? Pikkumusta tyttönen vaihtui, tomeraan fawn-jässikkään. Black Death Hardiin. Luulempa, ettei tarvi katua. :)
Jäsen Föön sai kutsumanimekseen Jäynä.

torstai 14. toukokuuta 2015

Alkaa tuntua kesältä

Vaikka kesäkuun alku ja sm:t lähenee ei tokolle olla pahemmin aikaa uhrattu. Ajatuksia kylläkin. Etenkin tunnarin suhteen. Valitettasti en saa tuota koevirhettä treeneissä esiin ja kaikki ideat otetaan vastaan. Kokeiltu on haukutus-vauhtinouto-tunnari härdelliä, Sinkon tuntien olisi voinut kuvitella vaikkq mitä. Mutta mitä vielä. Niin tarkkaa ja keskittynyttä. Seuraavaksi otetaan testiin merkin kierron kautta tehty tunnari.


Kanapaimen työssään


Syy vähäiseen tokoiluun on se, että ollaan palattu metsään. Hakua ja esineruutua. Jälkimmäistä tällä viikolla kolme kertaa! Ja täysin aiheesta.
Maanantaina S ei muistanut enää yhtään mitä siellä ruudussa pitikään tehdä, joten vedin Pipa-ässän hihasta. Kun saikkonen pohti syntyjä syviä, kävi Pipa ruudussa keikan. Tämän johdosta Sinkokin koki valaistumisen ja turhan laukkomisen sijaan nosti esineitäkin. :)
Tiistaina kylvin kapeahkon ruudun takaosan leluilla ja jokaisella leikittiin ja juhlittiin vielä kissanruokapalkalla. Neljä lelua haetutin ja jokaiselle lähdettiin reippaasti ja hyvin työskennellen. Taisi olla maanantai työtapaturma ja minun huono valmistelu syynä.
Tänään tallattiin Niinan kanssa kapea kaistale, jolle Niina Sinkon katsellessa vei kaksi vierasta esinettä. Narulelu 50 metriin ja hansikas etuosaan, noin 15 metriin. Sinko roiskaisi ensin tallatulta alueelta pois, mutta hakeutui oikeille urille ja vauhdikkaasti, omaan makuun liikaa hösöttäen etsi ja löysikin narulelun. Vähän joutais rauhottua, tarkennuksessa on toivomisen varaa. Ehkä se toistojen kautta huomaa, ettei vauhti, joka tässätapauksessa on välillä päätöntä juoksua, ole se juttu..


Meillä on kesä!

Hakutreeneissä on ohjaaja saanut palautetta keskittyä lähetyskohdan valintaan ja maastonmuotojen huomioimiseen. Kiitos Rovaniemi taas! Muuten treeni oli helppo ja lyhyt. Neljän ukon sekametsä. Sen kummemmin ei Sinko vieraampiin maalimiehiin ja outoon maastoon reagoinut, Ainahan se on kiireinen siellä ollut, mutta söi palkkansa kuitenkin. Oman porukan treeneissä aiemmin viikolla S juoksenteli miten sattuu, mutta otan omaan piikkiin osittain nuo, koska lähettelin koiraa ihan typeristä kohdista, nyt kun jälkeenpäin treeniä mietin. Uudet maastot tuo aina haastetta mulle. :)


Pipaki juhli kaikessa hiljaisuudessa 6 vuotis juhliaa. (Nolohan tuo oli huomata, että oltiin emännän syndet unohdettu. Onneksi kaapista löyty maksalaatikko ja kakku saatin nautittua.)

Onnea <3

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

VOI1!!

Tasan vuosi sitten, samalla kentällä,samalla tuomarilla Kaustisilla korkattiin voittajaluokka.
Tänään päräytettiin samaisille kulmille uudelleen, kun tiistai-aamuna saatiin tieto, että meillä on paikka kokeessa.

Paikkamakuu 10
Seuraaminen 10
Istuminen 10
Luoksetulo 10
Ruutu 10
Hyppynouto 10
Metallinouto 9 Vino heitto, vino perusasento
Tunnari 0 Tämä ei edelleenkään noutojen jälkeen kokeessa onnistu.. taas livahti väätä kapula ensin suuhun ja sitten alettiin haistella ja tuotiin se oma.
Kaket 7 Tarvi m-i lisäkäskyn ja s-i meni maahan ja siihen lisäkäsky myös. Mutta hyvin oli uusi tekniikka hallussa muutoin. Matka tuntu tosi pitkältä...
Kokonaisvaikutelma 10

VOI1 266 pistettä sij. 4/6.

Treenit onkin sujuneet tasasen varmaan tahtiin, joten mitään ihmeempiä ei ennen koetta tehty, eikä olisi ehdittykään. Kerran käytiin tekeen ruutu ja tunnari. Kotona jumpattiin kaukoja ja niillä mentiin.

Nyt sitten neljän viikon treenirutistus ennen SM-kisoja ja vielä voittajassa kisataan myös RM- tokoissa, koska ei missään nimessä olla valmiita EVL:n vielä. Uusilla säännöillä sitten.