perjantai 1. joulukuuta 2017

Tuli ihan puskista

tämä tokoinnostus Jäynänkin kanssa. Ehkä se johtuu siitä, että a) Sinkolla on juoksut, eli hallille ei asiaa ja b) tuohan ihan soiva peli tuo poika siihenkin, eivätkä kaksi juoksuista narttua ole saaneet päätä kuitenkaan niin sekasin, etteikö treenit sujuisi hyvin.

Jäynä on tämä huikean puolitoista viikkoa kestäneen tokokoirauransa aikana oppinut merkin kierron, perusasentoa vaille melkoisen valmis juttu.
Ruutu taas sitten, nooh... jos siskonsa tavaramerkiksi on muodostumassa komea loikka ruurunauhan yli voidaan Jäynän pravuuriksi nimetä sitten "kola"- tyyli, jossa nauhat ja kartiot vedetään jaloissa mukana yhteen myttyyn. Ihan hieno liike sekin, kai?
Tasamaanoudon palautustreeniä ollaan varioitu tehden sitä matalan rimaestekujan läpi. Jäynä tykkää tästä hulluna ja raviaskeleet eivät käy mielessäkään.
Muutenkin se on ollut hallissa ihan mahdoton (ihana) ja kotona taas tytöistä sekaisin oleva nuorimies... (hirveä). Yöt onneksi saadaan nukkua vielä..

Sinkon kanssa ehdittiin saada ennen juoksuja todellinen läpimusto ruudun eteenmenon kanssa, että hyvillä mielin sen pienelle tauolle päästinkin.
Sopivasti juoksut ovatkin ohi, kun joululomalla pääsemme tokokoulukseen.

Ja vaikka töissä on hässäkkää, olen löytänyt myös pienen motivaationotkahduksen jälkeen toisten koirakoiden ohjaamisen ilon. Kunnia kuuluu kyllä innostuneille treenikavereille, vähemmästäkin saattaa mopo karata ja hallilla ollaan tälläkin viikolla oltu maanantaina, keskiviikkona, torstaina...
Toivottavasti se jonkun tuloksissakin näkyy. :)

1 kommentti:

Minnis kirjoitti...

On näillä kyllä hupaisat tyylit ruutuun menossa :D Mitenhän kola-tyyli kokeessa arvostellaan :o