tiistai 17. maaliskuuta 2015

Kun koko perhe harrastaa

Hah, nyt mennään kyllä ihan sivu-urille kirjoituksen suhteen, mutta menköön!

Olen tässä pyöritellyt päätäni joidenkin kiekkoäitien oman ajan puutteelle ja olen jostaki tainnut ihan lukeakin, kuinka vanhemmat uupuvat lastensa harrastusten vuoksi.
Meidän perheessähän normaalisti eletään sykleissä kiekkokausi- koirakausi. Keleistä ja motivaatiosta (ajasta!) riipuen mulla treenikausi vaihtelee. Talvikaudella pidän kiinni siitä, että kerran viikossa käydään treenaamassa. Kiekkoilut yleensä saadaan pakettiin maaliskuun aikana, kun metsät ja kentät alkavat jo kutsumaan meitä. Vaan ei tänä vuonna, ei vielä...

Tero pelaa paikallisessa edustusjoukkueessa ja vaikka on jo kertaalleen lopettanut niin aina vaan veri vetää sinne tolppien väliin. Eikä siinä mitään, hyvin se vetää siellä ja kiekkointo on tarttunut tuohon nuoreenmieheenkin aikapäiviä sitten. Ollaan siis todellinen kiekkoperhe: jos ei olla toimitsijoina peleissa, ollaan kuskina maakunnissa ja jännäämässä katsomon puolella. Ymmärrän kyllä niitä vanhempia, jotka moiseen toihuun ei mukaan halua millään. Lapsi saa mieluummin istua vaikka tietokoneella kaiken vapaa-aikansa. Mehän ollaan jäähalilla sitten vaihtelevalla kokoonpanolla vähintään 5 iltana viikossa. Tero toimii myös junnujen valmennuspäällikkönä ja valmentaa maalivahteja. Ja kyllä. On tämä välillä ihan kivaakin. ;)

Se hetki, kun homman hohdokkuus katoaa on tämä kevät. Aurinko paistaa, päivä pitenee ja treenit houkuttais.Talvi on pitkä ja kilometrejä ja hallilla vietettyjä tunteja on kertynyt ihan tarpeeksi.  Mutta ei ehdi, ennekuin kaikki treenit ja sarjapelit on paketissa. Ja nyt vielä menivät penteleet voittamaan 3.divarin pohjoislohkon mestaruuden. Lomasta ei siis tietoakaan vielä. Treenit jatkuu ja karsintapelit odottavat ens viikonloppuna. Olen yrittänyt henkisesti valistautua 2. divariin nousuun, mutta eipä mennä asioiden edelle.

Olen siis todella tyytyväinen Sinkon kanssa saamiimme tuloksii menneellä kaudella. Tehokkaalla ajnkäytöllä kaikki on mahdollista! Hallin piha suurimman osan ajasta treenikelpoinen ja mukavat lenkkimaastot ovat ihan näppärien matkojen päässä. Ainoastaan koepaikkojen suhteen on ensin pitänyt kurkkia otteluohjelmat ensin.

Mutta jotta ei ihan valitusvirreksi menisi, niin ainahan se harrastaminen parhaimmillaan myös antaa paljon. Teron joukkue on täynnä loistopersoonia ja pelaajien tyttöystävät ja vaimot ne vasta loistavia tapauksia ovatkin! Kyllä sillä sakilla kehtaa peleissä käydä jännäämässä. Villen joukkueen vanhempien kesken vallitsee hyvä joukkuehenki ja pelit ja reissut toteutuvat vaivatta.

Ja jotta ihan tylsäksi ei käy, pitäähän Aavan soittaa kitaraa, käydä näytelmäkerhossa ja harrastaa partiota. :P

Mutta niin vain taas yksi talvi on selätetty ja metsät kutsuvat pääsiäisenä aloittamaan hakukautta!

Ruohoa näkyvissä!

Daa...?

Siellä pienenä pisteenä näkyy retkiluistelija. Meillä ei ole asiaa jäälle, mitä ilmeisemmin.

(Mutta sitä ennen pitää saada akka kuntoon, viikonlopun pelit oli niiiin jänniä, että niskat on tönkköjumissa. Buranaa ja hierova tyyny, sillä mennään.)

Toipilaat soffalla



2 kommenttia:

Saara kirjoitti...

Ihan hiki tulee kun aattelee teijän kaikkien harrastamista :D Toivottavasti lapsukaiset piettää harrastuksistaan kiinni läpi teini-iän! Sillon on huomattavasti mukavempaa kasvaa aikuiseksi.

Outi Puotiniemi kirjoitti...

Villehän tähtää vaatimattomasti NHL:ään, että saa ostaa äitille kunnon maastoauton. ;)