maanantai 22. syyskuuta 2014

Tasotesti

Jotta taas tiedettäis, mitä pitää treenata treenikamut teetti meille kokeenomaisen treenin.
Ratana uusi Ahonperän maasto, joka vasemmalta puolen melko selkeää maastoa, metsäkoneenura ja etukulmassa kuoppa. Oikea puoli loivassa rinteessä ja takakulmasta n. 30 viimeitä metriä isoja kiviä takarajalla sekä metsäkoneura.

1. Lähetin Sinkon ensin oikealle, koska sinne se tahtoi ja meillä on melkolailla rutiinina aloittaa oikeasta kulmasta. Teki kohtuu suoran piston ja tarkisti epätavallisen laajan (Sinkolle siis) alueen, tullen takaisin keskilinjalle n. 30m aloituksesta. Kehuin ja kutsuin luokse. Olin kyllä kuullut pressun kahinaa, mutta rullatta Sinko takaisin tuli.
2. Lähetys vasempaan etukulmaan, josta nousi ukko. Oli hyvä homma kaikkineen.
3. Uusi lähetys oikealle, jonne teki ihan mallikkaan, kapeahkon piston.
4. Toinen pisto vasemmalle, oli aika luokaton, mutta ehkäpä todellisuusessa sieltä olisi ukko noussut, jos olis siellä ollut. Mutta tarkistettavaa aluetta minusta jäi vähän, kun S kaarsi liiaksi aluetta eteenpäin. Syvyyttä siis riittävästi ja eipähän tehty taaksepäin.
5. En saanut Sinkoa menemään suoraan vaikka kuinka yritin. Se haistoi heti keskilinjalla ukon ja nosti sen n.75m suurten kivien takaa. Ihannesuorituksessa kivet olisi kierretty, mutta S kaasutteli ukolle kivien välistä edeten suoraan pistolla vain jokusen metrin. Mallikas ilmaisu ja näytöllä otin hallintaa, ennen palkkaa.

Eli siis ekalla pistolla oli ollut tyhjä umppari, jonka S oli tarkistanut, mutta selvittänyt hienosti!

Otettiin vielä toinen kiekka Sinkolle, koska halusin sen tekevän vielä hyvät etukulmat suorapalkalla ja olin ihan tyytyväinen sen työskentelyyn. Olin varautunut huutamaan sen pois, jotta taaksepäin työskentelystä ei enää palkkaa tulisi.

Päivän kompostiverkkotunnari meni myös hienosti, seuraaminen oli tosi reipasta ja istumiset nopsia.

Ei kommentteja: