Syksyn treeni- ja koerutistuksen jälkeen meillä ei ole pahemmin höntyilty. Marraskuu vietettiin täydessä horroksessa, kelitkin olivat niin ikävät ja kovin vaarallisetkin ulkoilla.
Lumen myötä talveentulikin virkistävää vaihtelua ja hallitreeneissäkin on tullut joulukuusta lähtien käytyä, jos nyt ei ihan viikottain, mutta sen verran, että on edistytty: Jäynä on koko talven tehnyt Reijan meille syksyllä antamia kotiläksyjä, koskien kehään tuloa kauniissa flow-tilassa. :) Kävimme jopa Tornion hallissa testaamassa, kuinka homma toimii ja eipä moittimista ollut. Paitsi sitten menimme Rohki-Halliin ja siellä ei ihan onnistuttu heti, mutta loppujenlopuksi kuitenkin. :D
Tammi-ja helmikuu on mennyt minulla uusien työkuvioiden haltuunotossa sekä kerhon pj:n hommia ihmetellessä. Lisäksi Aava muutti pois kotoa(!) Mutta niin vain uudenlainen arki rullaa hienosti, myös meillä vanhemmilla.
Jäynä on saanut kahteenkin otteeseen nauttia yökyläkaverista, kun lappalaisneito Ainu on ollut meillä hoidossa. Nämä ovat molemmat vuosimallia 2015 ja pentuajoista saakka olleet säännöllisesti tekemisissä. Vaikka tällähetkellä kilometrejä välissä on yli 400, aina leikit sujuvat. Ja jos J intoilee likaa, Ainussa on terää ja potkua laittaa ukko ruotuun.
Maaliskuu alkoi lomaviikolla, joka startattiin Jäynän selän kuvauksella, spondyloosin osaltahan se oli virallisesti vielä lausumatta, kun muut luustokuvat räpsittiin alle 2- vuotiaana. Jännitti ihan vallan kauheasti, mutta SP0 sieltä koiranettiin napsahti. Loppuviikko menikin sitten karanteenissa ja sairastaen, koska koko konklaavi Pipan aloittaen koko show, on ollut ripaska-taudissa. Vieläkin vähän heikko on olotila, koirien vatsat ovat selkeästi kipeänä. Jäynässä tämä näkyy eiritoten, kun tuota nuoruuden huumaa ja intoa pursuileva persoona on.
Kaikenkaikkiaan elämä on uomissaan, vuodentakaisen härdellin jälkeen on arvossaan ihana arki ja mielekäs työ, keväälle vähän jo kalskahtaa ja treenikesää jo kovasti odotellaan. (Ja en tiedä uskaltaako tälläistä ylös kirjoittaa, mutta kyllä tämä mökki kaipaa kohta jo kovasti säpinää.)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terveys. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. maaliskuuta 2020
keskiviikko 12. huhtikuuta 2017
Valoa päin
Pitkääkin pidemmältä tuntunut talvi on taittumassa hyvää vauhtia kevääksi. On aurinkoa, vesisadetta ja ennenkaikkea valoisat aamut ja illat. Kyllä tässä pakostakin piristyy!
Talven kuukausina ei kummemmin olla treenailtu mitään, lähinnä otsalampun valossa potkuteltu ja talsittu pitkin järven jäätä. Hallilla on käyty kerta kuukauteen, jos sitäkään. Jääkiekko vie meidän perheen viikonloput talviaikaan todella tehokkaasti. Niin ja maanatain hallitreenit meinasin unohtaa täysin! Sinne on päästy melkeen joka kerta Jäynän kansaa.
Se mitä talven aikana on sitten tehty:
Jäynä
- paikkamakuuta kohtuullisin häiriöin; lentäviä dameja ja niitä noutava koira, normi tottisteleva häirikkökaveri ja välillä on joku vahingossa yrittäny lällytellä että tuutkos tänne.. aina on pysyny.
- käännöksiä, käännöksiä;oikee, vasen, täyskäännös, 360 astetta ja tietty pakitteluja
- kapulanpitoa; saaliin kautta hyvä vietti, koira istumaan hyvästä otteesta vapautus patukkaan
- iskunoutoja; edelleen Jäynä arpoo vapautuksella voiko vaihtaa leluun
- paljon, paljon luoksetulon loppuasentoa, alkaa sujua ja tulee hyvällä "pompulla" eteen suoraan ilman käsiapuja
- jääviä pakitellen ja näihin erottelua erityisesti, seisominen on vaikea
- vähän koukukäskyjä...
Olen tyytyväinen pääpiirteittäin nuoren kossin tekemiseen ja keskittyminen on kehittynyt hallitreenien ansiosta. Sinko juoksuihin ei reagoinut suuresti, mutta nyt Pipa oli suurempi rakkaus. Kuitenkin treeneissä on kyennyt tekemään tasollaan. :)
Sinko on saikkuillut lähes koko hallikauden. Sitkeät jumit ja liukastelut aiheuttivat myös lisäksi nivelien virheasentoja lannerangan alueella. Rankahoitaja- hierojalla on käyty 2 kertaa kuukauden sisään ja ensi maanantaina vielä uusi käynti. Toivotaan että saadaan lupa edes lenkkeillä reippaammasti, koska vasemman puolen lihaksisto oli jo huvennut tilanteen johdosta...
Jännittää, kuin se tulee silmille, kun päästään sorvin ääreen. :O
Talven aikana on senverran tehty että;
- kaukokäskyjä on pidetty yllä
- tunnarin luovutusta on treenitty
- venytelty
- tehty malttia perusasennossa odottamiseen liikkurin käskyttäessä: eli mitää liikettä ei ole tehty
Kauhavan ryhmiksessä käytiin helmikuun lopulla pyörähtämäss ja tuloksenä käy H :D
Sinko liikkui jo huonosti ja arvostelun "takakorkea" avasi omatkin silmät, ettei ole kaikki kaverilla kunnossa. Että jotain hyvääkin siitä reissusta.
Itse olen käynyt parit tokokoulutukset kuuntelemassa, viimeisin oli Sari Jokisen pitämä Haapavedellä. Ihanan positiivinen kouluttaja, joka sai kyllä koirista hyvät puolet esiin. Tykkäsin ja toivottavasti päästäisiin Sinkon kanssa joskus hänen oppiin.
Leirijuttuja olis parikin tälle kesälle luvassa haun osalta. Jää nähtäväksi kumpi sinne mukaan pääsee.
Sinkon kanssa olis tosi kiva päästä PK-rotumestiksiin, mutta en ala hyppyjä tekemään, ellei selkä ole tosi priima. Tokokokeita on katseltu. Ja Jäynä on päässy Vepe-ryhmään. Jos ei muuta hyötyä, niin uimaan sen pitää ensi kesänä oppia!!
Pipa on täysin mummoutunut, kohtahan se täyttää 8 vuotta. Voiko olla onnellisempaa koiraa, kun saa vain rallatella vailla korvia ja syödä luita omalla sohvalla. Ehkä se pitää rallyileen raahata kesällä, ettei ihan muutu fossiiliksi.
Niin ja: Seinäjoella 1.4 minut on koulutettu Kennelliiton lukukoiraohjaaksi ja Sinko antamiensa näyttöjen perusteella on täten Kennelliiton Lukukoira.

sunnuntai 25. joulukuuta 2016
Loppuis jo!
Tämä vuosi saa siis todellakin loppua. Ei harmita yhtään. :)
Syksy ja alkutalvi on räpiköity töiden, perheen ja harastusyritelmien väliä ihan tarpeeksi ja nyt on onneksi pikkuinen joulukoma, joka tuli ihan viimehetkeen!
Treeneissä on pyritty käymään kerran viikossa, hallimahdollisuuden auettua tässä omalla kylällä ja lisäksi kerran kuussa on käyty Dogantilla.
Sinko on tehnyt vieraiden koirien treenatessa paikalla istumista ja maahanmenoja. Jännitys alkaisi olevan helpottumaan päin. Omalla porukalla Dogantilla tehtiin ihan kokonainen ryhmäliike, minun piilossakäymisineen päivineen ja maahanmeno oli nopsa ja koiran ilme muutoinkin rento.
Ohjattuun noutoon on tehty kuuntelu/malttitreeniä liikkuroituna ja kaikenmaailman säpsyminet ja muut ennakoinnit viime treenin perusteella olisi kohtuudella hallinnassa.
Tunnarin ja noutokapulan pitoja on tehty myös kohtuu paljon. Viimeisin meni erityisen hyvin ja treenin jälkeen huomasin, että kaksi etuhammasta oli lohjennut...!
Seuraavana aamuna ne poistetettin ja Sinko on nyt saikulla, koska lelukielto. Ihan vähän korventaa molempia. Koekalenteria oli jo suunnitetu ensi vuodelle. Kyllä, me jatkamme tokoa vielä. ;)
Jäynä taas on päässyt tekemään ihanan paljon viikottaisissa treeneissä häiriötreenejä, kokeneiden aikuisten koirien toimiessa häirikköinä. Kyllä ensimmäinen treeni meni ihan harakoille ja kotimatkalla olin ihan valmis lopettamaan... kotona koiraa syynätessä löysin lohjenneen kannuskynnen.. ja tuumasin kekskittymiskyvyttömyyden johtuneen siitä. Melko kitsas kynsi oli paranemaan, mutta onneksi tuo vaiva on nyt kunnossa.
Seuraava treeni saikkutauon jälkeen olikin tosi kiva ja J täpäkkä oma itsensä. Vieraan pikkukoiran rallytokot ja aksailut ei pahemmin häirinneet. J on tehnyt koko syksyn ja alkutalven paikkamakuuta, luoksetuloa (jossa eteenistuminen alkaa olemaan itseäni miellyttävä) ja jääviä. Aika varovasti olen seuraamisen yhteydessä noita tehnyt, lähinnä itse pakitellen asentoja vahvistellut. Seisominenkin on parantunut paljon. Luoksetuloon on tarvittu kahta käskyä, koska pakkamakuuta on tehty niin paljon. :D
Eli on ollut kynsi- ja hammasvaivaa. Ja tämmöiset pienet liitettynä kiireiseen arkeen riittää sekoittamaan treenisuunnitelmat kivasti. No kevät tulee jo!
Ennen lomia Jäynä kävi luustokuvissa ja lausunnot lonkista ja kyynäristä A/A ja 0/0 olivat niin huojentavat uutiset! Ell arvioi lonkat B/C.
Selän osalta jännitys jatkui tähän aamun, kun sain koneen auki ja kotsoin s-postin läpi. No ei uutiset sielläkään huonoja olleet ja olinhan kuvat ell:n kanssa katsonut ja tiesin mistä voisi sanomisia tulla.
Välimuotoinen lanne-ristinikama: LTV1, tästä ell sanoi kuvia katsoessamme ja kyllähän tuo ihan paikkansapitävä lausunto on. Nikamien epämuotoisuus: VA0 .
Nyt me lepäillään ja ulkoillaan paljon. Työt jatkuu 2.1 ja loppiaisen jälkeen pääsen Jessica Ristimäen toko/tottis-semmaan kuuntelemaan ja katsomaan lukuisia koirakkoja. Josko se siitä sitten taas lähtis uusi vuosi pöhinällä käyntiin.

maanantai 15. helmikuuta 2016
Melkoista aaltoliikettä
Eipä tule aika pitkäksi pähkäillessä noiden kahden treenejä: niiden etenenmistä ja seuraavassa hetkessä ilmenevää iisoa harppausta taaksepäin. Ja sitten vielä tuo Pipa maitoa tursuavinen utareineen ja muine kotkotuksineen... toivotaan, että kohtululehdus pysyy poissa. I love my live. ;)
Lauantain pikahälytreenit Sallan ja ihanaisen Hertta-riisenipentuvauvatyttösen <3 <3 kanssa meni Jäynän osalta ihan puihin. Ei pysty, ei kykene. Keskittyminen? Mitä tarkoittaanee?? Seuraaminen ei suju, iskunoudot ei suju. Sentään jäävät meni kivasti. No muistin sentään edellisen treenikerran ja sen kuinka teki seuraamisenkan ja keskittyi jäähallin pihassa niin hienosti. Joten en masentunut. J on siinä iässä, rauhottelin itseäni.
Tänään sitten lähdettiin sitten uutta intoa puhkuen hallin pihaan (oli luistelijaa, kinoksessa pyörivää muksua ja autoja) ottamaan mittaa toisitamme. :P
Jäynä oli ihan super! Mitä nyt yritti syödä minut, mutta muuten. Sitä flow-tunnetta harvoin nuoren koiran kanssa tulee (luulen?), jos on koskaan tullakseen.. nyt se tuli junnukoiran kanssa hetken verran. Ja tuntuipa upeelta! Jos joskus saataisiin koekentillä moinen tunnetila ja yhdessä tekeminen Teille esittää niin oon saanut kaiken mitä toivon.
Jäynä tulee siis kohta 11 kuukauttu ja tottiksen tilanne seuraava:
- Jäävät: (istu/seiso/maahan) Sesomista lukuunottamatta pakittaen tekee asennot oikein ja minun makuun nopeus on hyvä. Seisominen menee sillointällöin maahan sukellukseskis, mutta parempaan ollaan menossa.
-Seuraaminen:<3 Kun nyt en vain pilais tuota. Onhan se vietinnosto varmaan aika kaaottinen näky, mutta kun J saadaan pakettiin niin tuntuu superkivalta. Kainalopalkalla tekis oikein kivasti, mutta kun se pää on tuolla minun kainalossa :D niin palkka on hupussa. Ja ei haittaa vaikkei palkkaa ole näkyvissä. kaarevat linjat oikeaan ja vasempaan sujuu, Täyskäännös hyvä ja nyt ymmärtää jo senkin, että liike saattaa jatkua. Jonkun kerran jäi matkasta tuossa kohtaa.
- Nyt saatiin luoksetulon loppuun roti ja tämäkin uskallettiin tehdä lelupalkalla. (Hui kun eletään vaarallisesti :P )
- Nouto: tähän ei tule mitään syvällistä analyysiä. Levällään on ja saa ollakki! Kapulaa pitää edessä istuen hyvin. Iskee hyvin hetsatessa ja vauhtinoudossa osaa jokseenkin tulla loppuasentoon. Vielä vaan klikkaa niin moni juttu ilmeessä jne, että työtä riittää. Eniten minun päässä.
- Perusasennosta maahanmeno alkaa pikkuhiljaa istustua. Tekniikka hyvä, nopea "lysähdys".
Sinkon kanssa jatkettiin merkinkierto(sulkeisia). Viikonloppuna merkki oli niin ällöttävä ja vaikka mitä ja ohjatunkapulat siinä menomatkalla veti puoleensa niin.. eli sama juttu, kuin tuolla videolla oli nähtävillä.
Sinko oli ottanut onkeensa pikku palutteesta ja kivana yllärin vielä supertottelevaiselle tytölle, oli merkin taakse ilmestynyt lelu. Tänään siis merkille irrottiin oikeen iloisesti! Yritin sitten saada Sinkon istumaan kierron jälkeen ja maahanhan se menee jokaikinen kerta. Korjaa kyllä uudella käskyllä. Vähän suuntia kapuloille, joita pitää vielä vahvistaa (on epävarma, kun niin monesti on pitänyt kieltää luvattomista kapuloille menoista). Samoin kapulan tuomista, kun liikaa on nyt vapautettu suoraan lelulle.
Seuraaminen ja jäävät yhteen pötköön. Oikeen hyvää tarkkaa seuraamista, semmosta tokottelua oikeen ja z, jossa asennot seiso/istu/maahan olivat oikein hyvät.
Loppuun vielä sitä ympyrään lähetysä ja koira teki oikein hyvin! Kuolainen pallo vaan lipesi pari kertaa heittäessä niin palkkaus ei oikeen onnistunut. Loppuun skarppasin ja toivottavasti en nyt saanut mitään korjaamatonta vahinkoa aikaan.
Iltalukemiseksi tulostin EVL:n suoritus- ja arvosteluohjeet. Tästä(kö) se lähtee taas!?

lauantai 30. tammikuuta 2016
Aurinko!
Lausunnon antaja - Avläsande veterinär - Evaluation made by
30.01.2016 ANU LAPPALAINEN
Välimuotoinen lanne-ristinikama - Lumbosakral övergångskota - Lumbosacral Transitional Vertebra 0 - normaali - normal - normal
Selän spondyloosi - Spondylos - Spondylosis 0 - puhdas - fri - free
Nikamien epämuotoisuus - Ryggkotornas deformitet - Vertebral Anomaly 0 - normaali - normal - normal
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)