keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Huh hellettä ja kiirettä!

Täällä työleiri pyörii ja valmista on saatu kyllä aikaankin. Hukkaan eivät siis 12 tuntiset työpäivät ole menneet! Kuvia on, mutta laitan sitten kunnon ennen jälkeen kuvapläjäyksen, kunhan aikaa on.
Nyt vain nopea katsaus treeneihin, koska ollaan me oikeesti ehditty metsään. :)

Haussa saatiin esiin uimaongelma, kun Sinko jo maalimiehellä käytyään jäi matkan varrelle olleesseen jo kertaalleen ylittämäänsä ojaan lorkkimaan. Luonnollisesti rullan pudottaen ja sitten muka ilmaisten keskilinjalle saapuen. Minä koiraa pommittamaan uudelleen ja eiku taas uimaan. Perk..
Kolmannella kerralla menin sitten niin lähelle lähettämään, että näin mitä siellä puuhataan. Sinko seisoi mm:n vieressä kysymysmerkkinä, koska se oli käynyt jo kahdesti ja ottanut rullan. Minä siis kuvittelin, että se oli vain jäänyt uimaan kesken piston. Olin vain ihan hiljaa ja odotin että ottaa rullan ja pääsee näytölle.
Ojattoman puolen ukko meni tosi hienosti ja sitten taas ojan puolelle jäätiin uimaan, jolloin mm nousi ylös ja minä pääsin huolella puuttumaan moiseen sikailuun. Saatiin ojanvierus ukko nostettua ja viimeinenkin saatiin ojan viereen ja tässä ei edes yritystä kurittomuuteen.

Pesu ja puunaushan siitä seurasi ja kun nyäyttelyt on tulossa ei laiska emäntä ole halunnut vielä ottaa tätä uima-asiaa esille tarkemmin.

Sensijaan ollaan tehty kohtuu vauhtelevissa maastoissa (aukeaa kangasta, vasta raivattua ryteikköä, kuivien ojien ylityksiä, syvällä 70 metrissä olevia ukkoa ilmaisuineen, maakuoppia) treenejä, joissa ei mitään isoja ongelmia ole esiintynyt. Eilen tehtiin jopa yksi tyhjäkin, jolle irtosi sen riittävät 50 m, parantamista olisi ollu etenemisessä aleella, mutta ei kuitenkaan ihan piikkipisto ollut. Välillä tuntui, että ekaa mm:stä ei ihan tavan vuoksikaan voinut ekalla kerralla ilmaista, kunnes joku huomasi, että Sinko hosuu liikaa ekalla ukolla eikä sitten saa rullaa suuhun. Joten turhia hetsauksia ei olla autolla/keskilinjalla tehty. Sanon vaan autolla varusteita pukiessa, että "Sinko ukkoja hakemaan" ja kun häntä heilahtaa, tietää että homma on selvä.
Nyt sitten on ne ekatkin sujuneet hyvin ja rullan säädöt meni vähän uusiksi erään ilmaisuepisodin päätteksi. Näyttäis olevan nyt parempi. Kun näin kuumalla ilmalla läähättäessä se tuppas tipahteleen liika herkästi ja näkyvyydeen puutteessa tipputteluun oli paha puuttua. Ja kai se läähätys nyt kuitenkin pitää kesäkuumalla onnistua ilman virheen sattumista.

Tottis/tokotreenit on olleet ansaitullakin tauolla. Kokeen jälkeen on palauttavat tehty mukavan temppuradan merkeissä. Tein ruudun keskelle kenttää ja reunoilla oli putki, kepit ja pari hyppyestettä. Esteillä tehtiin kierto/hyppy- sarjaa, ruutuun menon jälkeen joko putkeen ja siitä seuruuta muutama askel tai sitten kepeille.
Tunnaria ollaan treenattu oikeastaan ainooana liikkeenä ja mielentila näyttäis olevan nyt ihan ok. Olen liikkurin laittaessa kapuloita kääntänyt Sinkonkin selin. (Luin säännöt ja tämä sallitaan. aina oppi uutta. :) ) Viimeksi oli hetkellinen epävarmuuden hetki, kun kolmas kapula oli se oma. Otti suuhun ja laski kohta maahan ja haisteli vielä loput, kunnes palasi takaisin omalle ja toi sen. Mutta suurin ongelma, nostelu aletaan saamaan pois.

Uintia sitten ollaan harrastettu enemmänkin, Sinko sai uuden uimakaverin kulsu Leevistä, vaikka ensin moinen kesähellu ei olis voinu vähempää kiinnosta. Mutta, kun kyse on juoksemisesta ja uimisesta, niin kyllä sulaa Sinkokin sydän. ;)
Noutaja osastolle, kun päästiin niin oma noutaja ei niin kovin nhyvin ole tänä kesänä voinut. Jos kertaalleen on tosi ärhäkkä ja kivulias hospotti ollut riesana ja taas näyttää olevan ikävännäköistä aluetta niskan seudulla.. Vaikka uimassa en ole Masteria päästänyt käymään, kun tuo edellinen tulehdus on juuri parantunut. Masteri täyttää siis 9 ens talvena ja koskaan aiemmin moista vaivaa ei ole ollut.

Ei kommentteja: